Kesän vaellus nro.1 / Juhannus

Nyt kun syksy odottaa jo eteisessä, niin on hyvä palata kesään hetkellisesti. Kesällä tuli tehtyä kaksi vaellusta, toinen tähän Oulun lähelle, Kallioselän mökille, juhannuksena ja toinen pidempi sitten Kilpisjärven suunnalle heinäkuussa.

Juhannuksena oli kuuma ja meillä oli matkassa kaksi koira, Hami ja Sannilta (kasvattaja) australianpaimenkoira Emma. Hami oli ihan onnessaan ku sillä oli kaveri, ja sen olemuksesta näki kuinka se tykkäsi että laumassa oli toinenkin koira. Oli ihanaa olla koirien kanssa jakamassa juhannus. Juhannuksena oli lämmin, varisnki ensimmäisenä ja viimeisen päivänä piti koko ajan kattoo, että tuli juotua ja että koirat joi. Ensimmäisenä päivänä käveltiin ihan Kallioselän mökille asti ja nukuttiin mökissä, mä lattialla koirien kanssa ja kaverit nukkui sitten ”sängyissä”. Paikalla oli muitakin, mutta suurin osa jatkoi matkaa vielä illasta. Oli siis ihan ok rauhallista, vaikka mökissä meidän kanssa yöpyneet menivät myöhään nukkumaan. Toisaalta me sit herättiin aikasin, mutta sellaista se autiotupa elämä on.

img_8695img_8701img_8711

Keskimmäisenä päivänä, satoi vettä ja koiristakin näki, että ei nyt ihan ollut parasta. Lähdettiin siis mökiltä puolen päivän aikaan ja mentiin osa matkaa ja yövyttiin ulkona toinen yö. Sade loppu kuitenkin iltapäivästä ja telttaa pystyttäessä olikin jo ihan ok sää. Koirat oli jo aika poikki tuossa vaiheessa, varsinkin Hami, Emmasta näkyi se auspain halu tehdä töitä loppuun saakka. Kumpikin oli kuitenkin tyytyväisiä kun pääsivät teltan eteiseen nukkumaan. Vaikkakin sit yöllä ne kuuli ääniä, liekö jossain lähellä ollut jotain eläimiä kun ne kumpikin vahti välillä, se niistä yö unista.

Viimesenä päivänä oli taas kuuma ja piti koko ajan kattoa, että koirat sai vettä. Oltiin koko sakki poikki, mutta oli kiva juhannus kaikesta häslingistä ja sai olla koissujen kanssa muuallakin kuin vain kaupungissa. On se vaeltaminen vaan ihanaa!

Heinäkuusta sitten myöhemmin ihan oma kertomuksensa.

img_8714img_8726img_8751img_8755img_8768img_8791img_8794img_8810

 

Jätä kommentti